sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Oma RTK3 ja Nika 1 x VOIHYV!


Nyt täytyy sanoa että kisat meni täysin nappiin. Aamulla kisapaikalla jännitti vähän, mutta Oma oli niin iloinen ja kuulolla että huolet hälveni nopeasti. Se saattaa kyllä kentällä täpinöissään keksiä jotain ihan omia juttuja, mutta se on siitä huolimatta aina kisoissa täysillä mukana eikä ole tarvinnut pelätä paineistumista tai kehästä karkaamista. Siltä kannalta erittäin kiitollinen kisakoira esimerkiksi Ykään verrattuna.

Oma oli luokkansa ensimmäinen koira, Nika viimeinen. Tuomarina Tiia Hämäläinen.



Rataan tutustumisessa rata tuntui ihan simppeliltä. Peruuttamista oltiin harjoiteltu ekstrapaljon ja se toimi molemmilla hyvin, mutta sitä ei sitten tässä radassa ollut yhtään. Sen sijaan seisomisia oli peräti kolmin kappalein, ja se on ajoittain aiheuttanut harmaita hiuksia, kun sheltit ovat välillä unohtaneet tyystin mitä se edes tarkoittaa. Lisäksi houkutustötsien kiertosuunta piti pistää tarkkaan muistiin.

Oma oli ennen oman vuoron alkua todella hyvässä vireessä, ja vaikka sillä on ollut treeneissä välillä tapana istuutua perusasentoon tohkeissaan monta kertaa, se ei tarjonnut sitä nyt yhtään. Tosin jäin tarkoituksella rauhoittamaan Omaa aina perusasennoissa pieneksi hetkeksi.

12. kyltti, puolenvaihto takana
-1 kontr.

13. kyltti, käännös oikeaan oikealla seuraten
-1 vino

16. kyltti, oikealle istuminen, eteentulo, takaa siirtyminen oikealle istumaan
-3 uusi, -10 tvä (>90 astetta vino). Tämä kyltti on meidän ikuinen nemesis, ekalla kerralla Oma lähti kiertämään minua perse edellä eikä ihan päätynyt sinne minne toivottiin, joten uusittiin. Tokalla kerralla se oli ihan tavattoman vino joka asennossa, mutta en jäänyt hinkkaamaan kun tiesin että se todennäköisesti jää vinoon myös toisella uusimisella.

Käytösruutu sivulla istuen 2min, ei ongelmaa, tapitti koko ajan minua.

2:26;47, 85/100pts, RTK3, "Kaunis kontakti", mikä kyllä olikin äärimmäisen totta!


Nikan kanssa oli melkein parinkymmenen koirakon verran odottelua, mutta se teki vain hyvää. Temppuiltiin siinä vähän ja muistuteltiin, ettei ihmisten luo ole asiallista mennä. Ollaan tosi paljon tehty Nikan kanssa suhteen luomista, eikä T ole tehnyt sen kanssa muuta kuin lenkittänyt, joten se oli todella hyvin messissä. Aiemmissa VOI-kisoissa se on ollut vähän nuupallaan, ihan kuin olisi minulla vain lainassa kun on pakko, ja oikea äiskä on tuolla jossain kauempana. Nyt oli ihan toinen ääni kellossa, se oli suorastaan hullu raivokääpä ja puri minua nenästäkin. Vähän ennen omaa vuoroa tein seisomisharjoituksia ja Nikahan oli sitä mieltä ettei sitä ole ikinä hänelle opetettu... sitten kun se alkoi sujua, seisomasta maahan piti aina mennä istumisen kautta. Ehti vähän kuumotus nousta pintaan, mutta juuri ennen kehään menoa sain palkattua parista onnistuneesta ja sitten mentiin.

Nika oli hyvässä vauhdissa kehässäkin, korvat pystyssä eikä erityisen kiinnostunut tuomarista tai muista ihmisistä, mitkä taas viime kisoissa aiheuttivat hirveää haahuilua. Nyt se selvästi teki hommia minun kanssani. Spiraalissa vähän kiinnosti lähteä moikkaamaan käytösruudussa olevaa Ruffea, mutta sain sen siitäkin takaisin hanskaan nopsasti.

10. kyltti, houkutus
-1 kontr., teki vähän laajan kaaren kun jäi tuijottamaan sihteeriä, mutta tsemppasi sitten

15. kyltti, käännös oikeaan oikealla
-1 as ja -1 py. Jotain jätätti ja mietti lähtisikö tsekkailemaan ihmisiä, mutta ei sitten lähtenyt

16. kyltti, oikealle istuminen, eteentulo, takaa siirtyminen oikealle istumaan
-1 vino, -3 uusi. Huhhuh, pitäisiköhän sitä treenata tätäkin kylttiä joskus... ekalla kokeilulla Nika pörräili istumaan johonkin ihan mihin sattuu. Tokalla pysyi paremmin paikallaan, mitä nyt istui hinan vinoon. Muuten ok.

Käytösruutu sivulla istuen 2min, vähän tuijotteli jonnekin kehän ulkopuolelle mutta ei ollut kyllä aikeissakaan lähteä mihinkään.

2:18;38, 90/100pts, "Hieno rata!". Ja niin pentele olikin, rikottiin viimein meidän nollaputki ja saatiin näytettyä sitä osaamista mitä mummulta kyllä löytyy. ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti